Sukevan kirkko

Raudanjoentie 21, 74340 Sukeva

Sukevan kirkko
  • Sukevan kirkossa vietetään sunnuntaisin jumalanpalvelusta, sekä perhejuhlia, esim. kastetaan lapsia, konfirmoidaan rippikoulun jälkeen nuoria, sekä vietetään häitä ja hautajaisia. 
  • Kirkkoon mahtuu 250 henkeä
  • voidaan vuokrata esim. konsertteja varten

Kirkon historiaa 

Sukevan seurakunta liitettiin Sonkajärven seurakuntaan vuoden 2005 alussa ja se toimii omana kirkkopiirinään.

Sukevan kirkko rakennettiin alun perin rukoushuoneeksi vuonna 1934. Kirkoksi se vihittiin 24.3.1956. Kirkkoa varten tehdyt muutostyöt suunnitteli arkkitehti Esko Laitinen Kajaanista.

Vuosina 1962-63 rakennus uusittiin melkoisen perusteellisesti, edelleen E. Laitisen suunnitelmien mukaan. 

Kirkon pohjoispuolella on vuonna 1963 valmistunut kellotapuli. Kirkkorakennus on yksilaivainen, 250-paikkaisen kirkkosalin pohjakaava on suorakaiteen muotoinen, sen leveys on noin 10 metriä ja pituus lähes 20 metriä. Alttari ja sakasti ovat eteläpäädyssä.

Vuonna 1985 tehtiin kajaanilaisen arkkitehti Osmo Sillmanin suunnittelema sisätilojen korjaus maalauksineen. Alttaritaulun on maalannut T.G. Tuhkanen Paltaniemeltä, ja taulu on sijoitettu paikoilleen v. 1956. Seitsenäänikertaiset urut on rakentanut Kangasalan urkutehdas v. 1962.

Kirkko on satulakattoinen ja sen hirsirunko on vuorattu keltaiseksi maalatulla vaakaponttilaudoituksella. Sivuseinillä on kookkaat kuusiruutuiset ikkunat, joiden karmit ja puitteet on maalattu valkoisiksi. Katon harjalla on vuonna 1963 rakennettu pieni kattoratsastaja, johon kellot oli alkuperäisten suunnitelmien mukaan tarkoitus sijoittaa.

 

Sanomakellojen soitto 

  • ma-pe klo 10-15 välisenä aikana

 

Yhteystiedot

 

Pysäköinti
Esteetön kulku

Tapahtumat

su 4.12. 13.00 -14.15

Raudanjoentie 21, 74340 Sukeva

ti 6.12. 10.00 -11.00

Raudanjoentie 21, 74340 Sukeva

Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus

Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus