Uutiset 

Uutislistaukseen

Joulukirkkoon pääse tänäkin vuonna jokaiselle sopivalla tavalla

Tänä vuonna joulukirkkoon voi osallistua rajattu määrä seurakuntalaisia, mutta kirkkoon pääsee myös nettilähetyksen äärellä YouTubessa tai kuuntelemalla Radio Sandelsia. Kirkoissa vietettävissä jumalanpalveluksissa, hartauksissa ja kirkollisissa toimituksissa on käytössä 1/3 osa paikoista. Pienemmissä tiloissa kuten kappaleissa kokoontumisrajoitus on 50 henkilöä. Ennen kirkkoon lähtöä on hyvä tarkistaa voimassa olevat rajoitukset seurakunnan verkkosivuilta.

Sonkajärven kirkko ulkoa talvella.

Koronapandemia vaikuttaa toista kertaa joulun viettoon. Kirkkoihin ei voi kokoontua samalla tavalla yhteen kuin aiemmin, sillä kirkoissa on käytössä 1/3 osa paikoista. Pienemmissä tiloissa kuten kappaleissa kokoontumisrajoitus on 50 henkilöä. Seurakunnat kutsuvatkin ihmisiä viettämään joulua yhdessä myös verkkolähetysten äärelle kuulemaan joulun sanomaa. 

Seurakuntien nettiin striimattavat joulunajan hartaudet ja jumalanpalvelukset, sekä linkin YouTube –kanaville löytää seurakunnan verkkosivuilta. Radio Sandelssilta voi kuunnella suorana lähetyksenä perheiden jouluyön messua Iisalmen Kustaa Aadolfin kirkosta kello 23.00. Joulupäivän sanajumalanpalvelus kuullaan Kiuruvedeltä klo 9.00 ja tapaninpäivän messu Sonkajärven kirkosta klo 10.00.  

Kirkkovieraiden tulee käyttää kasvomaskia, noudattaa hyvää käsihygieniaa ja turvavälejä. Ennen tapahtumaan tuloa kannattaa tarkistaa mahdolliset peruuntumiset ja muutokset seurakunnan verkkosivuilta. 

Seurakuntien joulukirkot ja hartaudet 

Iisalmen seurakunta 

Jouluaatto pe 24.12. 

  • Klo 14.00 Jouluaaton hartaus Pyhän Ristin kirkossa 
  • Klo 14.00 Perheiden jouluaaton jouluhartaus Kustaa Adolfin kirkossa 
  • Klo 16.00 Jouluaaton hartaus Kustaa Aadolfin kirkossa  
  • Klo 16.00 Jouluaaton hartaus Kangaslammin kappelissa. Osallistujamäärä tapahtumassa korkeintaan 50 henkilöä. 
  • Klo 23.00 Jouluyön messu Kustaa Aadolfin kirkossa. Suora lähetys Radio Sandelsilla. Messu myös striimataan YouTubeen. 

Joulupäivä la 25.12. 

  • Klo 8.00 Jouluaamun sanajumalanpalvelus Kustaa Aadolfin kirkossa 
  • Klo 10.00 Sanajumalanpalvelus Pyhän Ristin kirkossa 
  • Klo 11.00 Sanajumalanpalvelus Runnin kylpylä (Runnintie 407) 

Tapaninpäivä su 26.12. 

  • Klo 10.00 Joululaulumessu Kustaa Aadolfin kirkossa 

Keiteleen seurakunta 

Jouluaatto pe 24.12. 

  • klo 14.00 Jouluaaton sanajumalanpalvelus Keiteleen kirkossa. Jumalanpalvelus myös suorana verkkolähetyksenä seurakunnan YouTube –kanavalla. 

Joulupäivä ja tapaninpäivä 

  • La 25.12. klo 8.00 Jouluaamun messu Keiteleen kirkossa. Jumalanpalvelus myös suorana verkkolähetyksenä seurakunnan YouTube –kanavalla. 
  • Su 26.12. klo 13.00 Messu Keiteleen kirkossa. Jumalanpalvelus myös suorana verkkolähetyksenä seurakunnan YouTube –kanavalla. 

Lapinlahden seurakunta 

Jouluaatto pe 24.12. 

  • Klo 13.00 Jouluaaton hartaus Alapitkän kirkossa. Osallistujamäärä tapahtumassa korkeintaan 50 henkilöä. 
  • Klo 15.00 Jouluaaton hartaus Lapinlahden kirkossa. Hartaus myös suorana verkkolähetyksenä seurakunnan YouTube –kanavalla. 

Joulupäivä ja tapaninpäivä 

  • La 25.12. klo 7.00 Joulukirkko Lapinlahden kirkossa. Jumalanpalvelus myös suorana verkkolähetyksenä seurakunnan YouTube –kanavalla. 
  • La 25.12. klo 10.00 Joulumessu Alapitkän kirkossa 
  • Su 26.12. klo 13.00 Pappilan joulukirkko Väärnin pappilassa 

Pielaveden seurakunta 

Jouluaatto pe 24.12. 

  • Klo 14.00 Jouluaaton sanajumalanpalvelus Pielaveden kirkossa. Jumalanpalvelus myös suorana verkkolähetyksenä seurakunnan YouTube –kanavalla. 

Joulupäivä ja tapaninpäivä 

  • La 25.12. klo 8.00 Jouluaamun messu Pielaveden kirkossa. Jumalanpalvelus myös suorana verkkolähetyksenä seurakunnan YouTube –kanavalla. 
  • La 25.12. klo 10.00 Jouluaamun messu Laukkalan kirkossa     
  • Su 26.12. klo 10.00 Messu Pielaveden kirkossa. Jumalanpalvelus myös suorana verkkolähetyksenä seurakunnan YouTube –kanavalla. 

Sonkajärven seurakunta 

Jouluaatto pe 24.12. 

  • Klo 13.00 Jouluaaton hartaus Kauppilanmäen kappelilla. Ulkoilmahartaus. 
  • Klo 13.00 Jouluaaton hartaus Sukevan kirkossa 
  • Klo 15.00 Jouluaaton hartaus Sonkajärven kirkossa. Jumalanpalvelus myös suorana verkkolähetyksenä seurakunnan YouTube –kanavalla. 
  • Klo 16.00 Jouluaaton hartaus Sonkajärven kirkossa 

Joulupäivä ja tapaninpäivä 

  • La 25.12. klo 10.00 Jouluaamun sanajumalanpalvelus Sonkajärven kirkossa. Jumalanpalvelus myös suorana verkkolähetyksenä seurakunnan YouTube –kanavalla. 
  • Su 26.12. klo 10.00 Tapaninpäivän messu Sonkajärven kirkossa. Jumalanpalvelus myös suorana verkkolähetyksenä seurakunnan YouTube –kanavalla sekä Radio Sandelssissa. 
  • Su 26.12. klo 13.00 Tapaninpäivän messu Sukevan kirkossa. 

Varpaisjärven seurakunta 

Jouluaatto pe 24.12. 

  • Klo 13.00 Jouluaaton hartaus Varpaisjärven Pyhän Mikaelin kirkossa. Jumalanpalvelus myös suorana verkkolähetyksenä seurakunnan YouTube –kanavalla. 

Joulupäivä ja tapaninpäivä 

  • La 25.12. klo 10.00 Joulupäivän messu Varpaisjärven Pyhän Mikaelin kirkossa. Jumalanpalvelus myös suorana verkkolähetyksenä seurakunnan YouTube –kanavalla. 
  • Su 26.12. klo 10.00 Tapanin päivän sanajumalanpalvelus Varpaisjärven Pyhän Mikaelin kirkossa. Jumalanpalvelus myös suorana verkkolähetyksenä seurakunnan YouTube –kanavalla. 

Wed Dec 22 11:32:16 EET 2021