Lapinlahden–Varpaisjärven seurakunta aloittaa toimintansa 1.1.2025
Kirkkohallituksen täysistunto päätti Lapinlahden ja Varpaisjärven seurakuntien yhdistymisestä. Yhdistyminen tapahtuu vuoden vaihteessa 1.1.2025. Lapinlahden kunnan alueella toimivan seurakunnan nimeksi tulee Lapinlahden–Varpaisjärven seurakunta.
Varpaisjärven kirkkoherra kommentoi päätöstä tuoreeltaan ja toteaa, että seurakuntien toiminta jatkuu nyt kuluvan vuoden loppuun saakka Varpaisjärvellä ja Lapinlahdella normaalisti, vaikka taustalla yhdistymistä valmistellaankin.
“Kirkon ja seurakunnan perustehtävä on edistää Jumalan valtakuntaa ja julistaa Jeesusta Kristusta maailman pelastajana. Kertoa rakastavasta Jumalasta, ja muistuttaa siitä, että jokainen ihminen on arvokas, tärkeä ja pyhä. Tämän tehtävän toteuttamiseen meillä on seurakunta. Seurakuntaliitos ja sen myötä laajeneva seurakunta vahvistaa tämän perustehtävän toteutumista, taaten toiminnan jatkumisen hyvällä tasolla myös tulevaisuudessa” - kommentoi Varpaisjärven seurakunnan vt. kirkkoherra Matias Koponen.
Lapinlahtelaisten ja varpaisjärveläisten yhteistä seurakuntaa rakennetaan seurakuntalaisten kanssa yhdessä. Tulevassa Lapinlahden–Varpaisjärven seurakunnassa jumalanpalvelus pidetään tulevaisuudessakin sunnuntaisin molemmilla paikkakunnilla. Kunkin papin, kanttorin ja diakoniatyöntekijän työt painottuvat erityisesti toiselle paikkakunnista, vaikka työyhteisö huolehtiikin yhdessä molempien paikkakuntien seurakunnan toiminnoista.
“Varpaisjärven alueen osalta ei ole tulossa mitään isoja muutoksia. Hengellinen elämä ja kokoava toiminta jatkuu tasokkaana molemmilla paikkakunnilla. Eri työaloilla työntekijät saavat työparin, eikä tarvitse toimia enää niin yksin. Asioita päästään suunnittelemaan, tekemään ja edistämään näin isommalla porukalla”, kertoo Koponen.
“Seurakuntalaisten aktiivisuus seurakunnan tulevaisuuden suhteen on osoitus siitä, että seurakunta koetaan tärkeänä asiana.”
Päätöksenteko jatkuu 1.1.2025 uudessa seurakuntaneuvostossa, jossa on edustajia molemmilta paikkakunnilta. Seurakuntaneuvostossa lapinlahtelaisilla on 8 paikkaa ja varpaisjärveläisillä 4 paikkaa. Paikat määräytyvät edellisten 2022 pidettyjen seurakuntavaalien tulosten perusteella.
Seurakuntayhtymässä ylintä päätösvaltaa käyttävän yhteisen kirkkovaltuuston paikkajaosta määrää kirkkohallitus päätöksessään. Sen ohjeistuksen mukaisesti Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli vahvistaa myöhemmin lopullisen paikkajaon.
Järjestelytoimikunta
Nykyiset seurakuntaneuvostot jatkavat seurakunnissa vuoden loppuun saakka ja päättävät asioista, jotka koskevat kuluvaa vuotta. Tuomiokapitulin asettama järjestelytoimikunta aloittaa toimintansa nyt mahdollisimman pian. Sen tehtävä on edustaa laajenevaa seurakuntaa sekä huolehtia sen hallinnon järjestämisestä. Tehtävänä on päättää mm. vuoden 2025 toiminta- ja taloussuunnitelmasta.
Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli asetti 30.5.2024 kokouksessaan järjestelytoimikunnan Lapinlahden ja Varpaisjärven seurakuntaneuvostojen keväällä tekemän esityksen pohjalta.
Järjestelytoimikunnan puheenjohtajana toimii Lapinlahden seurakunnan kirkkoherra Lauri Jäntti.
Lapinlahtelaiset jäsenet (suluissa varahenkilö): Raimo Haverinen (Jouni Määttä), Minna Kettunen (Katri Viitaniemi), Anne Niiranen (Anna Rannio), Urpo Reponen (Sirpa Rissanen), Tuomo Lahtinen (Jorma Sonninen).
Varpaisjärveläiset jäsenet (suluissa varahenkilö): Helena Nykänen (Tellervo Ahonen), Jarmo Tikkanen (Ari Turunen), Hellevi Lappalainen (Päivi Hartikainen),
Ylä-Savon seurakuntayhtymään kuuluu jatkossa 4 seurakuntaa
Lapinlahden–Varpaisjärven seurakunta tulee olemaan osa Ylä-Savon seurakuntayhtymää. Yhdistymisen jälkeen seurakuntayhtymään kuuluu neljä seurakuntaa; Iisalmen, Lapinlahden–Varpaisjärven, Nilakan ja Sonkajärven seurakunnat.
Seurakuntayhtymässä seurakunnat vastaavat ja suunnittelevat toimintansa itsenäisesti. Seurakuntien tehtäväalueisiin kuuluvat; jumalanpalveluselämä, sielunhoito, lapsityö, nuorisotyö, diakoniatyö, lähetystyö, musiikkityö ja ystävyysseurakuntatoiminta.
Ylä-Savon seurakuntayhtymän tehtävänä on huolehtia sen jäsenseurakuntien omaisuuden hoidosta, hautaustoimesta, toimistopalveluista, yhteisestä viestinnästä sekä talous- ja henkilöstöhallinnosta. Tavoitteena on tukea seurakuntien hengellisen perustehtävän toteuttamista.
Lisätietoja antavat:
Lapinlahden kirkkoherra Lauri Jäntti, 040 5021439, lauri.jantti@evl.fi
Varpaisjärven vt. kirkkoherra Matias Koponen, 050 331 1441, matias.koponen@evl.fi
Ylä-Savon seurakuntayhtymän hallintojohtaja Katariina Bergbacka, 044 7335 211, katariina.bergbacka@evl.fi
5.6.2024 13.49