Uutiset 

Uutislistaukseen

Kirkollisverotilitykset kasvoivat merkittävästi

Ylä-Savon seurakuntayhtymälle tilitettiin kirkollisveroa vuoden 2023 aikana 7 715 158 euroa. Kirkollisveroja kertyi 10,6 % (739 987 €) enemmän kuin vuonna 2022. Koko kirkon kirkollisverotilitykset lisääntyivät 11,3 % vuodesta 2022, vaikka jäsenmäärä jatkaa vähenemistään. 

Graafinen kaupunkikuva jossa kirkko ja risti katolla.

Suurin yksittäinen tekijä kirkon verokertymän näin suureen positiiviseen kehitykseen on vuoden 2023 alussa aloittaneiden hyvinvointialueiden vaikutukset verotusperusteisiin. Seurakuntien jako-osuus kasvoi muutosten myötä noin 7 prosentilla. Lisäksi vaikka yleinen taloustilanne ei ole kehittynyt erityisen suotuisasti, ovat tilitysten perusteena olevat seurakuntiemme jäsenten palkka- ja eläketulot kehittyneet positiivisesti ja näin ylläpitäneet ennakonpidätysten hyvää kertymää. 

Kirkkohallituksen jäsen- ja verotuloennusteessa vuoteen 2030 saakka arvioidaan kirkollisverotilitysten pysyvän lähivuosina vuoden 2023 tasolla, mutta lienee varsin todennäköistä, että Valtionvarainministeriö tekee tulevissa jako-osuuksien tarkistuksissa kirkon osuutta jopa merkittävästi vähentäviä muutoksia.

Lisätiedot: Marko Ropponen, marko.ropponen@evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä, p. 044 7335 230.

25.1.2024 15.12