Lapinlahden ja Varpaisjärven seurakuntaliitos etenee
Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli päätti 11.1.2024 tehdä aloitteen Varpaisjärven ja Lapinlahden seurakuntajaon muuttamisesta. Aloitteessa esitetään kirkkohallitukselle, että Varpaisjärven seurakunta yhdistetään Lapinlahden seurakuntaan 1.1.2025 alkaen. Lopullisen päätöksen asiassa tekee kirkkohallituksen täysistunto.
Tuomiokapitulin mukaan Varpaisjärven seurakunnan liittäminen Lapinlahden seurakuntaan on kirkon tehtävän toteuttamisen kannalta tarkoituksenmukainen. Muutos parantaa Varpaisjärven ja Lapinlahden seurakuntien ja Ylä-Savon seurakuntayhtymän toimintakykyä ja taloudellisuutta.
Tavoitteena turvata toiminnan edellytykset
Tuomiokapitulin mukaan seurakuntien yhdistäminen turvaa Varpaisjärven seurakunnan alueella seurakunnallisen toiminnan jatkumisen. Osana suurempaa kokonaisuutta seurakunnan toiminta ja lakisääteiset palvelut pystytään paremmin turvaamaan seurakuntalaisille.
Tämä edellyttää, että Lapinlahden seurakunta nimeää Varpaisjärven alueelle oman papin ja diakonin. Säännöllinen jumalanpalveluselämä ja muu toiminta tulee turvata järjestämällä jatkossakin jumalanpalvelukset säännöllisesti myös Varpaisjärven kirkossa.
Tuomiokapituli pitää tärkeänä varpaisjärveläisten oman identiteetin säilymistä. Seurakunnat voivat jo tässä vaiheessa sopia seurakunnan osa-alueen hallinnon järjestämisestä Varpaisjärven seurakunnan alueella. Tämä voisi tapahtua esimerkiksi sopimalla Varpaisjärven seurakuntapiirin tai alueseurakunnan perustamisesta. Ratkaisu mahdollistaa varpaisjärveläisille seurakunnan jäsenille osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet alueensa seurakunnalliseen toimintaan.
Tuomiokapitulin mielestä laajenevan seurakunnan nimenä voisi olla Lapinlahden seurakunta. Myös Kotimaisten kielten keskus suosittelee tätä. Varpaisjärven nimi voisi säilyä seurakunnan osa-alueen nimessä. Seurakunnilta pyydetään asiasta lausuntoa. Yhdistymisestä ja nimestä päättää lopulta Kirkkohallituksen täysistunto.
Seurakuntalaisilla on mahdollisuus jättää kannanotto aloitteesta
Muutosprosessin aikana Ylä-Savon seurakuntayhtymän seurakuntien jäsenillä on mahdollisuus jättää aloitteesta kannanotto Kuopion tuomiokapitulille viimeistään 5.2.2024. Kuulutus asiasta julkaistaan seurakuntien ja seurakuntayhtymän verkkosivuilla sekä Savon Sanomissa 13.1.2024. Kuulutuksessa kerrotaan, miten kannanotot voi toimittaa Kuopion tuomiokapitulille. Tuomiokapituli tulee kuulemaan aloitteesta Varpaisjärven, Lapinlahden, Iisalmen, Nilakan ja Sonkajärven seurakuntaneuvostoja sekä Ylä-Savon seurakuntayhtymän yhteistä kirkkovaltuustoa.
Seurakunnat järjestävät tiedotustilaisuudet Lapinlahdella ja Varpaisjärvellä
-
Lapinlahden tiedotustilaisuus pidetään keskiviikkona 31.1.2024 klo 18.00 Lapinlahden seurakuntatalolla
-
Varpaisjärven tiedotustilaisuus pidetään torstaina 1.2.2024 klo 18.00 Varpaisjärven seurakuntatalolla
Taustalla taloudelliset haasteet
Luonnollisen väestörakenteen muutoksen takia Varpaisjärven seurakunnan jäsenmäärä on vähentynyt 28,9 %:lla vuosien 2011 (2555 jäsentä) ja 2022 (1815 jäsentä) välisenä aikana. Arvion mukaan jäsenmäärä tulee vähenemään samassa suhteessa.
Vaikka seurakuntaan kuulumisprosentti on korkea, jäsenmäärän vähenemisen seurauksena seurakunnan talous on kriisiytynyt. Vuoden 2024 talousarvion mukaan Varpaisjärven seurakuntakohtaisesta määrärahasta 95,4 % on henkilöstökuluja. Seurakunnalliseen toimintaan jää vain noin 11 500 euroa. Säästötoimista huolimatta seurakunnan talousarvio ylittää annetun talousarvioraamin noin 30 000 eurolla. Työntekijöitä on viisi, joista kaksi on yhteisiä Lapinlahden seurakunnan kanssa. Työntekijöiden määrää ei voida enää vähentää.
Tähän saakka Varpaisjärven seurakunta on voinut toimia itsenäisenä Ylä-Savon seurakuntayhtymään kuulumisen ansiosta. Seurakuntayhtymän seurakunnissa toimintamäärärahat seurakuntalaista kohden ovat korkeimmat Varpaisjärvellä. Vuoden 2023 talousarviossa Varpaisjärven toimintamäärärahat olivat 141,91 euroa/jäsen. Seurakuntayhtymän seurakuntien keskiarvo oli 115,25 euroa/jäsen.
Piispa Jari Jolkkonen:
”Varpaisjärvellä seurakunnan toiminta on erittäin vireää. Kirkkokin on hiippakunnan upeimpia. Talous on kuitenkin käymässä kohtuuttoman ahtaaksi. Uskon laajentuvan Lapinlahden seurakunnan huolehtivan siitä, että vireä toiminta jatkuu Varpaisjärvellä myös tulevaisuudessa. Omasta puolestani aion tätä myös valvoa”, toteaa Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen.
Varpaisjärven vt. kirkkoherra Matias Koponen:
“Varpaisjärvellä on vahva kotiseurakuntaidentiteetti ja se on osoittanut, että seurakunnalla on tärkeä sija ihmisten elämässä. Hengellinen elämä on juurevaa ja kotiseuturakkaus vahvaa. Seurakunnan jäsenmäärän vähentyessä taloudellinen tilanne on vaikeutunut ja yhdistyminen on alkanut tuntua varteenotettavalle ratkaisulle. Seurakuntaliitos on uusi asia ja olemme uuden edessä. Seurakunta on palvellut ja palvelee jatkossakin ihmisiä, Jumalan sanaa julistaen ja lähimmäisiä rakastaen. Olemme tehneet hyvää ja tiivistä yhteistyötä Lapinlahden seurakunnan kanssa ja seurakuntaliitoksen myötä on hyvä perusta jatkaa tätä työtä.” - kommentoi Varpaisjärven vt. kirkkoherra Matias Koponen.
Lapinlahden kirkkoherra Lauri Jäntti:
"Lapinlahden seurakunta on suhtautunut mahdolliseen seurakuntaliitokseen avoimin mielin, vaikka se monia haasteita tuokin. On ollut hienoa, että Varpaisjärvi on voinut toimia omana seurakuntana kuntaliitoksen jälkeen jo 13 vuoden ajan. Väen vähenemisen myötä molemmat seurakunnat ovat kuitenkin pienentyneet niin paljon, että seurakuntaliitos alkaa tuntua järkevälle. Se varmistaa sen, että seurakunta pystyy hoitamaan tehtävänsä koko Lapinlahden kunnan alueella mahdollisimman hyvin myös tulevaisuudessa." – kommentoi Lapinlahden kirkkoherra Lauri Jäntti.
Kuulutus
Kuulutus seurakuntajaon muuttamista koskevasta aloitteesta (pdf)
Tuomiokapitulin päätös aloitteesta
Aloite seurakuntajaon muuttamisesta: Varpaisjärven seurakunta lakkaa sen liittyessä Lapinlahden seurakuntaan 1.1.2025
Varsinainen aloite
7.3 Aloite seurakuntarakenteen muuttamiseksi
Tuomiokapituli tekee kirkkohallitukselle seuraavan sisältöisen aloitteen Varpaisjärven seurakunnan ja Lapinlahden seurakunnan seurakuntajaon muuttamiseksi.
1. Varpaisjärven seurakunta lakkaa sen liittyessä Lapinlahden seurakuntaan 1.1.2025 lukien niin, että seurakunnan alueena on nykyisen Lapinlahden kunnan alue. Laajenevan seurakunnan nimenä on Lapinlahden seurakunta.
2. Ylä-Savon seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto muodostetaan 1.1.2025 lukien syksyllä 2022 pidettyjen seurakuntavaalien tulosten perusteella siten, että jäsenten paikoista annetaan kullekin seurakunnalle ensin kaksi paikkaa. Muut paikat jaetaan seurakuntien läsnä olevien jäsenten lukumäärien suhteessa.
3. Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto muodostetaan 1.1.2025 lukien syksyllä 2022 pidettyjen seurakuntavaalien tulosten perusteella siten, että jäsenten paikoista annetaan kummallekin seurakunnalle ensin kaksi paikkaa. Muut paikat jaetaan seurakuntien läsnä olevien jäsenten lukumäärien suhteessa.
4. Kirkkohallitus määrää, että päätöksen edellyttämiin täytäntöönpanotoimenpiteisiin on asianomaisten ryhdyttävä hyvissä ajoin ennen päätöksen voimaantuloa mahdollisista valituksista huolimatta.
Aloite kokonaisuudessaan: Aloite seurakuntajaon muuttamisesta: Varpaisjärven seurakunta lakkaa sen liittyessä Lapinlahden seurakuntaan 1.1.2025. Linkki avautuu uudessa välilehdessä(pdf)
Lisätietoja
Lapinlahden kirkkoherra Lauri Jäntti, 040 5021439, lauri.jantti@evl.fi
Varpaisjärven vt. kirkkoherra Matias Koponen, 050 331 1441, matias.koponen@evl.fi
Aiemmat uutiset aiheesta
(varpaisjarvenseurakunta.fi):
19.5.2022Linkki avautuu uudessa välilehdessä Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli merkitsi tietoonsa istunnossaan Timo Vainikaisen irtisanoutumisen 1.8.2022 lukienLinkki avautuu uudessa välilehdessä
9.6.2022 Linkki avautuu uudessa välilehdessäKuopion hiippakunnan tuomiokapituli antoi määräaikaisen viranhoitomääräyksen pastori Matias Koposelle Varpaisjärven seurakunnan avoinna olevan kirkkoherran viran hoitamiselleLinkki avautuu uudessa välilehdessä
23.8.2022 Yhteisen kirkkoneuvoston lausunto kriisiytyvän seurakunnan mittareista. Linkki avautuu uudessa välilehdessäVarpaisjärven seurakunnassa selvitellään kirkkoherran viran avaamista ja kriisiytyvän seurakunnan mittariston täyttymistäLinkki avautuu uudessa välilehdessä
12.1.2024 14.06