Uutiset 

Uutislistaukseen

Kauneimpia Joululauluja lauletaan tänä vuonna 50. kertaa

Kauneimmat Joululaulut viettää tänä vuonna juhlavuottaan, sillä tänä vuonna Kauneimpia Joululaulua lauletaan 50. kertaa. Parin vuoden tauon jälkeen päästään laulamaan vapaasti niin kirkoissa kuin kylätaloilla.  

Kauneimmat Joululaulut_Facebook_tapahtumabanneri_960x502px.jpg

Laulutilaisuudet kokoavat yhteen niin kylissä kuin kaupungeissa vauvasta vaariin. Kauneimpia Joululauluja lauletaan kirkkojen lisäksi muun muassa kylätaloilla, hoivakodeissa, kuppiloissa ja liikenneasemalla.   

Kauneimpia Joululaulua järjestään marraskuun lopulta alkaen. Tutustu lauluvihosta löytyvät perinteisesti rakkaimmat, jo lapsuudesta tutut joululaulut. Mukana on myös uudempiakin lauluja. Tämän vuoden uutuuslaulu on erityisesti juhlavuotta varten tehty, Esa Niemisen ja Niklas Rosströmin säveltämä sekä Sinikka Svärdin sanoittama Kauneimmat joululaulut soi. 

Laulutilaisuuksissa kerätään vuosittain lahjoituksia Suomen Lähetysseuran työhön heikoimmassa asemassa olevien lasten aseman parantamiseksi, jotta jokaisella lapsella olisi toivoa ja oikeus parempaan tulevaisuuteen. 

Tule mukaan laulamaan joululauluja ja tekemään hyvää. 

Kauneimmat Joululaulut 

Sonkajärven seurakunta 

  • su 4.12. klo 14.00 Kotiseututalolla 
  • pe 9.12. klo 18.00 Kauneimmat Joululaulut –karaoke Gasthaus Neuvolassa 
  • ke 14.12. klo 18.00 Kauneimmat Joululaulut –karaoke Ravintola Hollivootissa 
  • pe 16.12. klo 18.00 Mansikkavirran kylätalolla 
  • su 18.12. klo 15.00 Paisuan kylätalolla 
  • su 18.12. klo 18.00 Sonkajärven kirkossa 
  • ke 21.12. klo 18.00 Sukevan kirkossa 

Lisätietoja: Sonkajärven seurakunta, kanttori Taija Miettinen, 0440 761 085, taija.miettinen@evl.fi

14.11.2022 09.29