Joulu Werannalla
Sonkajärven kirkko
Weranta -yhtyeen joulukonsertti
”Käy sisään lämpöiseen pirttiin, istu takkatulen ääreen ja anna musiikin viedä.”
Weranta lähtee ensimmäiselle joulukonserttikiertueelleen ja kutsuu kuulijat nauttimaan lämpimästä olohuonetunnelmasta. Konsertissa kuullaan suomalaisten rakastamia joululauluja sekä muita joulun sävelmiä - yhtyeelle ominaisina, herkkinä ja raikkaina sovituksina. Illan aikana kuullaan myös kokoonpanon oma, vuonna 2022 julkaistu joulukappale Se on joulu.
Konsertista tekee ainutlaatuisen Werannan kyky luoda kokonaisvaltaisia elämyksiä. Miellyttävän ja herkän äänimaailman rinnalla kulkee viimeistelty visuaalinen ilme: taitava valosuunnittelu herättää kirkkotilan arkkitehtuurin ja ainutlaatuisen tunnelman eloon aivan uudella tavalla. Jokainen yksityiskohta kappalevalinnoista valoihin on hiottu tarkasti, jotta ilta tarjoaisi enemmän kuin pelkän konsertin – hetken, jossa hengähtää ja virittäytyä joulun rauhaan.
Weranta on nykyaikaista iskelmämusiikkia esittävä yhtye, jonka soinnissa suomalainen kaiho ja kauneus kohtaavat lämpimän hyväntuulisen energian. Yhtyeen tyyliä on kuvailtu nykyaikaiseksi ajanpatinaksi – jotain tuttua ja jotain uutta. Vuodesta 2018 asti Suomea kiertänyt yhtye tuo nyt monipuolisen osaamisensa kirkkojen arvokkaisiin puitteisiin.
Konsertti sopii niin joulumusiikin ystäville, perheille, ja kaikille, jotka haluavat pysähtyä hetkeksi kiireen keskellä. Luvassa on ilta, jossa musiikki, visuaalisuus ja kirkon kaunis miljöö sulautuvat yhteen unohtumattomaksi elämykseksi.
Peruslippu: 22 € (ovelta)
Ennakkolippu: 18 €
Ryhmälippu (min. 8 henkilöä): 15 €/hlö
Alennusryhmät: 16 € - Opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varusmiehet tai alle 18-vuotiaat. Alennuslippu vaatii voimassa olevan opiskelija- eläkeläis- tai muun alennukseen oikeuttavan todistuksen esittämisen ovella.
Alle 12-vuotiaat lapset ilman pääsymaksua aikuisen seurassa.
Pyörätuolin/vammaiskortin haltijan avustaja ilman pääsymaksua.
Konserttiohjelma sisältyy lipun hintaan. Lippuja voi ostaa ennakkoon osoitteesta lippu.fi. Lippuja myydään myös ovelta ennen konsertin alkua. Maksuvälineinä käyvät käteinen ja yleisimmät maksukortit.
-
Musiikki
Werannan kotisivut Linkki avautuu uudessa välilehdessä