Uutiset

  • Seurakuntien jäsenmäärät laskevat edelleen

    29.1.2018 13.33

    Vuonna 2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymän seurakuntiin liittyi yhteensä 88 uutta jäsentä, lapsia kastettiin yhteensä 269 ja seurakuntiin muutti 1 257 jäsentä. Jäsenmäärä oli yhteensä 31 735 ja suunta on edelleen laskeva.
  • Yhteisvastuu 2018 torjuu nälkää ja köyhyyttä

    29.1.2018 10.40

    Suomessa vuoden 2018 keräysvaroin tuetaan taloudellisesti vaikeassa tilanteessa eläviä ihmisiä yhteistyössä Kirkon diakoniarahaston ja paikallisseurakuntien kanssa. Keräys käynnistyy 4.2.2018 ja jatkuu 1.5. asti.
  • Päätöslausunto Sonkajärven piispantarkastuksessa 26. ja 28.1.2018

    29.1.2018 09.07

    Piispa Jari Jolkkonen on suorittanut piispantarkastuksen Sonkajärven seurakunnassa. Sen johdosta piispa antaa seuraavan päätöslausunnon kirkkojärjestyksen 18. luvun 7 §:ssä mainitussa tarkoituksessa.

    Kuva: Hannu Keränen
  • Seurakuntayhtymälle ennakoitua parempi tulosennuste

    24.1.2018 13.31

    Seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli tiistaina 23.1.2018 seurakuntayhtymän taloutta luottamushenkilöiden kokouspalkkioihin liittyen. Samalla tarkennettiin arviota vuoden 2017 ylijäämästä.
  • Yhteisen kirkkoneuvoston kokouspäätöksiä 23.1.

    24.1.2018 10.37

    Seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto kokoontui tiistaina 23.1.2018. käsittelemään mm. kiinteistöjen myyntiä ja luottamushenkilöiden kokouspalkkioista.
  • Yhteisen kirkkoneuvoston esityslista 23.1. kokoukseen

    16.1.2018 09.50

    Yhteinen kirkkoneuvosto kokoontuu seuraavan kerran ti 23.1.2018. Esityslistalla ovat seuraavat asiat. Linkki varsinaiseen esityslistaan löytyy lopusta.
  • Tule tapaamaan piispaa Sonkajärvelle

    16.1.2018 08.17

    Piispa Jari Jolkkonen toimittaa piispantarkastuksen Sonkajärven seurakunnassa ja piispan voi tavata erilaisissa tilaisuuksissa.
  • Seurakuntayhtymä uusii ympäristödiplomin

    10.1.2018 09.49

    Ylä-Savon seurakuntayhtymälle myönnettiin vuonna 2013 Kirkon ympäristödiplomi ja diplomia ollaan nyt uusimassa. Uusimisen yhteydessä tarkastellaan kuinka aiemmin määritellyt tavoitteet ovat toteutuneet sekä asetetaan tavoitteet uudelle diplomikaudelle.
  • Piispa Jolkkonen Sonkajärvelle piispantarkastukseen

    8.1.2018 13.16


    Piispa Jari Jolkkonen toimittaa piispantarkastuksen Sonkajärven seurakunnassa tammikuussa 2018. Tarkastusprosessi on alkanut seurakunnassa jo kesäkuussa 2017. Tarkoituksena on arvioida seurakunnan toimintaa, sen vahvuuksia ja mahdollisia kehittämisen kohteita sekä etsiä visioita seurakunnan tulevaisuuden varalle.
  • Piispa Jari Jolkkosen joulutervehdys

    19.12.2017 09.45

    Toivotan sinulle rauhallista ja hyvän Jumalan siunaamaa joulun juhlaa.