Uutiset 

Uutislistaukseen

Sonkajärven kirkko auki kesällä tutustumista varten

Kesällä voi kurvata tutustumaan tai ihan vaan levähtämään 112 –vuotiaaseen Sonkajärven kirkkoon. Kirkko on avoinna tiistaisin 28.6.–2.8. klo 12.30–17.30.  

Sonkajärven kirkko ulkoa kesällä.

Vapaaehtoiset kirkkopäivystäjät ovat paikalla kertomassa kirkosta, istumassa hiljaa kanssasi tai vaihtamassa lomakuulumisia matkailijoiden kanssa.  

Kirkkoon liittyy paljon kertomuksia, ihmiskohtaloita sekä paikallista historiaa. Kesäinen avoinna oleva kirkko on madaltanut kynnystä tulla kirkkoon ja rauhallinen tunnelma on tarjonnut kiireisille ihmisille levähdyspaikan. 

Sonkajärven kirkko valmistui vuonna 1910 

Sonkajärven kirkon rakentaminen lähti vireille vuonna 1905. Kirkon piirustukset on tehnyt Josef Stenbäck ja kirkko vihittiin käyttöön 6.11.1910. 

Kirkon vihkitilaisuudesta raportoitiin muun muassa 8.11.1910 Salmettaressa. 

“Jo paria päivää ennen juhlatilaisuutta saattoi aavistaa juhlan tärkeyden, sillä kansaa alkoi valua kirkon läheisyyteen seurakunnan kaikilta kulmilta, jopa ulompaakin, aina Iisalmesta asti ehkä eteempääkin”, kirjoitetaan Salmettaressa. 

Artikkelissa kerrotaan, että juhlatoimikunnalta sai ennakkoon ilmaisia pääsylippuja kirkkoon. Lippuja oli painettu 1200 kappaletta, mutta liput loppuivat kesken. Kirkko tulikin ääriään myöten täyteen eikä kaikki halukkaat mahtuneet kirkkoon. 

“Paljon oli tulijoilla penkkiin istuttua katselemista, jopa äänenkin porinaa kuului”, todetaan Salmettaressa. 

Tervetuloa kuulemaan lisää ja tutustumaan Sonkajärven kirkkoon! 

Lähde: Salmetar, 08.11.1910, nro 125, s. 3 
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/679370?page=3 
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot 

 

2022-06-16 11:24:19.0