Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Seurakuntatalon sali
Sukevan kirjastoKuka päättää seurakuntasi asioista? Anna äänesi! Tästä näet missä voit tänään äänestää!
Seurakuntavaaleissa jo 16-vuotiaalla on äänioikeus. Rippikoulua tai konfirmaatiota ei edellytetä äänestämiseen, kirkon jäsenyys riittää.
Seurakuntavaalit ovat paikalliset vaalit, joissa seurakuntalaisten joukosta valitaan luottamushenkilöt päättämään oman seurakunnan ja seurakuntayhtymän asioista.
Yhteinen kirkkovaltuusto käyttää ylintä päätösvaltaa Ylä-Savon seurakuntayhtymässä. Se päättää mm. talousarviosta, kiinteän omaisuuden hankinnasta ja myymisestä, rakennushankkeista, sekä hyväksyy seurakuntayhtymän strategiat. Luottamushenkilöitä valitaan jokaisesta seurakuntayhtymän seurakunnasta
jäsenmäärän mukaisessa suhteessa.
Seurakuntaneuvoston jäsenet päättävät siitä, millaista toimintaa paikallinen seurakunta järjestää, ohjaa hengellistä elämää ja päättää kuinka toimintaan käytettävissä olevat varat jaetaan, sekä valitsee mm. työntekijät.
Luottamushenkilöt äänestävät myös kirkolliskokousvaaleissa eli valitsevat päättäjät kirkon ylimpään päättävään elimeen. Kirkolliskokous päättää esimerkiksi kirkon oppiin liittyvistä kysymyksistä ja koko kirkon taloudesta.
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä