Messu Sonkajärven kirkossa

su 16.8. kello 10.00
Sonkajärven kirkko (Kirkkoon mahtuu yhteensä 120 henkilöä koronapandemian aikana)

Sunnuntain aiheena on "Etsikkoaikoja" Jumalan oman kansan historia osoittaa, että elämässä on aikoja, jolloin ihminen ja ihmisyhteisöt erityisesti joutuvat ratkaisujen ja valintojen eteen. Omiin kykyihin, ihmisviisauteen ja omaan erikoisasemaan luottaminen estävät usein näissä tilanteissa kuulemasta Jumalan ääntä ja noudattamasta hänen kutsuaan. Etsikkoaikaan pätee sana: ”Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne” (Hepr. 3:15). Tervetuloa messuun!

Tämä sunnuntai on lähellä juutalaisen perimätiedon mukaista Jerusalemin temppelin hävityspäivää (av-kuun 9. päivä). Tähän tapahtumaan viittaa päivän perinteinen evankeliumi.

Luuk. 4: 23-30

Jeesus sanoi:
    ”Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!’ ja sanotte: ’Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.’” Ja hän jatkoi: ”Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.”
    Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa.

Jumalanpalvelukset ovat jälleen avoimia kaikille vierailijoille! Turvallisuuden takaamiseksi kirkossa on kuitenkin erityisjärjestelyjä turvavälien ja hygienian suhteen. Noudatathan jumalanpalveluksen järjestäjien ohjeita.

 

Kesän ajan striimaukset tulevat vuoroittain Ylä-Savon seurakuntayhtymän eri kirkoista. Löydät linkin kunkin sunnuntain jumalanpalveluksen lähetykseen klikkaamalla tästä.

 


Järjestäjä

Sonkajärven seurakunta