Uutiset 

Uutislistaukseen

Jumalanpalvelukset järjestetään mutta osa muista tapahtumista perutaan

Tulevan sunnuntain jumalanpalvelukset järjestetään normaalisti ja olette lämpimästi tervetulleita kirkkoon.

Jos et epäile altistuneesi koronavirustartunnalle ja flunssan oireita ei ole, olet tervetullut mukaan. Noudatamme kaikki yhdessä ohjeita, joiden avulla koronavirustartuntojen leviäminen voidaan välttää.

Edelleenkin tartunnan estää tehokkaimmin huolellinen 20 sekuntia kestävä käsien saippuapesu ennen ja jälkeen tilaisuuden.

Käsidesejä pyritään tuomaan tilaisuuksiin saataville. Pieni välimatka on syytä pitää toisiin ja siihen kirkossa on hyvin tilaa. Useimmissa seurakunnissa vietetään viikonloppuna sanajumalanpalvelus, eli ehtoollinen jää pois.

Osa tapahtumista joudutaan perumaan

Osaa seurakunnan kokoontumisista ei valitettavasti voida järjestää koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. Tapahtumien tilannetta voi seurata verkkosivujen tapahtumakalenterista. Tiedot kannattaa tarkistaa alkuviikosta ja tapahtuman ajankohdan lähestyessä. Pienryhmien osalta työntekijät tai vapaaehtoiset ohjaajat voivat olla yhteydessä ryhmäläisiin.

Kirkolliset toimitukset

Kirkolliset toimitukset jatkuvat edelleenkin ja mahdollisista muutoksista neuvotellaan yhdessä. Seurakunnasta otetaan yhteyttä, jos muutoksille on tarvetta.

Ota yhteyttä

Seurakunnan työntekijät ovat sinua varten ja yhteyden meihin saa parhaiten soittamalla tai lähettämällä sähköpostia. Yhteystiedot ovat näillä verkkosivuilla. sonkajarvenseurakunta.fi/yhteystiedot

Sonkajärven seurakunta seuraa tilannetta ja reagoi tarvittaessa. Mahdollisista muutoksista viestitään näillä sivuilla.

Seurakunnissa toimitaan THL:n ja Kirkkohallituksen, sekä hiippakunnan tuomiokapitulin ohjeita seuraten koronavirustartuntojen estämiseksi.

2020-03-13 17:22:27.0