Piispantarkastuksen yhtenä tarkoituksena on kuulostella, mitä ihmisille kuuluu, millaisia unelmia ja huolia täällä asuvilla on. Perjantaipäivä oli hieno matka Sonkajärvellä asuvien todellisuuteen. Aloitimme sykähdyttävällä aamuhartaudella kirkossa alakoululaisten ja päiväkodin lasten ja opettajien kanssa.

Matkamme jatkui Lyseotien kouluun ja lukioon, jossa esiintyi oppilaiden kvartetti, ja lukiolaiset esittivät teräviä kysymyksiä kärsimyksen ongelmasta kristinuskon ja muiden uskontojen suhteeseen. Pidin erityisesti myös tästä kysymyksestä: ”Jumala on luonut ihmiset omaksi kuvakseen, miksi sitten on olemassa pahoja ihmisiä?” Kysymys koskettaa erittäin kiinnostavasti Jumalan luomistyön ja ihmisen langenneisuuden välistä suhdetta. Meneekö hyvyyden ja pahuuden jakolinja ihmisten tai ihmisryhmien välillä? Vai meneekö hyvän ja pahan kamppailu sittenkin jokaisen ihmisen sisällä?

Haluan kiittää sydämellisesti oppilaskunnan puheenjohtaja Aino Laitista, opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja Venla Nenolaa ja rehtori Riia Kallioniemeä sekä vierailusta että sykähdyttävästä ja maistuvasta muistamisesta. Kiitoksiin liittyy vaimoni Hanna, koulun entinen oppilas.

Kunnanjohtaja Simo Mäkisen ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Kirsti Tervon isännöimällä lounaalla kuultiin Sonkajärven kunnan tulevaisuuden näkymiä. Samalla keskusteltiin, miten kunta ja seurakunta voivat tehdä tehokkaasti yhteistyötä kaikkien sonkajärveläisten palvelemiseksi. Erityisen luontevia alueita ovat kasvatus ja auttaminen niin, että voidaan puhua kasvatuskumppanuudesta ja auttamiskumppanuudesta. Erityisen arvokkaana pidän, että viranomaiset ja seurakunnan vastaavat työntekijät tapaavat yhdessä säännöllisesti ja rakentavat luottamusta ja yhteistyötä. Mielestäni tämä kelpaa malliesimerkiksi muille alueen kunnille. Sonkajärvellä luottamus tuntuu kunnan ja seurakunnan välillä olevan kunnossa ja yhteistyö toimivan luontevasti. Sitä myös sonkajärveläiset ihmiset odottavat, palvelevathan kunta ja seurakunta samoja ihmisiä.

Iltapäivällä vierailimme kirjastossa ja kansalaisopistossa, jossa Eeva Keränen ja Eero Pitkänen kertoivat Sonkajärven monipuolisesta sivistys- ja kulttuuritoimesta. Pelkäsin, että milloin tulee haaste eukonkantokisoihin. Ehdimme ajoissa alta pois. Olen pohtinut, että kun nykyään vaimoväki käy kuntosalilla ja tasa-arvostakin puhutaan, eikö rinnalle voisi järjestää ukonkantokisan. Sellaiseen olisi helpompi suostua, ainakin minun. Vaimokin voisi lähteä, jos saisi lainaksi yhden Einon traktoreista.

Vierailimme myös päihdekuntoutukseen erikoistuneessa Toipumo-yksikössä, joissa henkilökunta esitteli lääkäri Antti Loimalahden johdolla hoitokodin erittäin tärkeää ja vakuuttavaa työtä päihdekuntoutujien auttamiseksi vapauteen ja uuteen elämään. Seurakuntalaisten kuuleminen järjestettiin päivällä Sonkajärven seurakuntatalolla ja illalla Sukevan kirkossa.

Piispantarkastuksen toisena, ja varsinaisena päätarkoituksena on selvittää, missä seurakunnassa mennään ja mihin sen pitäisi olla menossa. Uuden testamentin mukaan seurakunta on Kristuksen ruumis, jonka pää on Kristus ja jossa on erilaisia, toisiaan täydentäviä jäseniä. Jokainen, joka tahtoo olla kristitty, kuuluu kristittyjen yhteisöön, seurakuntaan. Luther sanoo kirkkoisä Augustinuksen pohjalta, että seurakunta on syntisten sairaala ja parannettavien majatalo, jossa Kristus hoitaa Laupiaan Samarialaisen tavoin jokaista elämän haavoittamaa. Pidän tästä kielikuvasta.

Piispantarkastuksessa peilataan, miten Sonkajärven seurakunta hoitaa kirkkolaissa (KL 4:1 §) säädettyä seurakunnan tehtävää. ”Toteuttaakseen kirkon tehtävää seurakunta huolehtii jumalanpalvelusten pitämisestä, kasteen ja ehtoollisen toimittamisesta sekä muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniasta ja lähetystyöstä sekä muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä.” Emme katso niinkään taaksepäin, vaan eteenpäin. Ja teemme sen yhdessä. Seurakuntaa edustavat kirkkoherra, työntekijät, luottamushenkilöt ja lopulta kaikki seurakuntalaiset – sillä seurakunnan tehtävät kuuluvat lopulta koko seurakunnalle, siis kaikille sen jäsenille.

Jumalanpalveluselämä ja musiikkityö yhdistävät kaikkia

Yhteinen jumalanpalvelus yhdistää kaikkia työaloja, työntekijöitä, luottamushenkilöitä ja seurakuntalaisia. Näin on siitäkin huolimatta, että meillä on siinä eri tehtäviä. Jeesus asetti ehtoollisen kärsimisensä muistoksi ja läsnäolonsa merkiksi. Hän kehotti: ”Tehkää tämä usein”. Ehtoollisessa Kristus tulee luoksemme ja tekee meidät osallisiksi armostaan ja rakkaudestaan. Siksi seurakunta on pohjimmiltaan ehtoollisen viettoon, Jumalan kansan juhlaan, kokoontunut yhteisö.

Saadun palautteen pohjalta jumalanpalveluksiin ja kirkollisiin toimituksiin ollaan tyytyväisiä.  Samalla toivon, että jokainen työntekijä ja luottamushenkilö miettii, millä tavalla minun työni tukee – tai miten sen pitäisi tukea – yhteistä jumalanpalveluselämää. Papit vastaavat saarnasta ja ehtoollisen pyhittämisestä, diakoni tuo esirukoukseen ihmisten hädän ja tarpeet, kasvatuksen työntekijät auttavat lapsia ja nuoria löytämään oman paikkansa, kanttorit johtavat virsilaulua ja kaunistavat liturgiaa kirkkomusiikilla, suntio huolehtii kirkkotilan kaunistamista, äänentoistosta ja ehtoolliskalustosta ja niin edelleen.

En saanut aivan selvää käsitystä, kuinka paljon jumalanpalveluksiin osallistutaan ja kuinka usein jumalanpalveluksen suunnittelussa ja toteutuksessa käytetään seurakuntalaisten vastuuryhmiä. Kehotan kaikkia seurakuntalaisia osallistumaan jumalanpalvelukseen usein. Näin sanoessani viittaan vain Herramme omiin sanoihin hänen asettaessaan pyhän ehtoollisen: ”Tehkää tämä usein.” Heprealaiskirjeessä kehotetaan: ”Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme.” Toivon myös, että seurakuntalaisia kutsutaan osallistumaan jumalanpalveluksen suunnitteluun ja toteutukseen. Tähän Kirkkokäsikirjan esipuhe (s. 7) kehottaa. Tästä on saatu valtakunnallisesti erittäin rohkaisevia kokemuksia.

Jumalanpalvelukseen liittyy läheisesti musiikkityö. Se on täällä tarjonnaltaan runsasta, koska täällä toimii peräti kaksi kanttoria, Hanna Kellokumpu ja Iiris Kervinen. Sonkajärvellä toimii monta kuoroa, joista Sukevalla kaksi. On tärkeää, että ne kaikki rikastuttavat säännöllisesti yhteistä jumalanpalvelusta. Erityisen iloinen olen siitä, että lapsille ja nuorille on ollut oma kuoro jo yli 30 vuotta.

Diakonia, kasvatus ja lähetys

Diakoniatyö on hyvin laaja-alaista ja sen hengellinen identiteetti on vahva. Seurakunnan diakoniahan ei perustu vain yleiseen hyväntahtoisuuteen, vaan Jumalan antamaan tehtävään. Hän on itse rakkaus ja on antanut meille tehtävän heijastaa hänen rakkauttaan ja huolenpitoaan kaikkiin ihmisiin, aivan erityisesti köyhiin ja sairaisiin, jotka ovat Jumalan silmäterä.

Tärkeää on, että rahallisten avustusten jakamista varten on luotu ohjeet. Seurakunnan avustusten määrää on jouduttu vähentämään yhtymän taloustilanteen takia, toisaalta sosiaali-avustusten ja -etuuksien jakaminen kuuluu ensisijaisesti koko yhteiskunnalle, erityisesti kunnalle ja Kelalle. Pidän suurena ansiona sitä, että diakonia järjestää ruoka-apua yhteistoiminnassa kauppojen kanssa.

Diakonityötä on hoitanut vuodesta 2015 Pauliina Ruotsalainen erinomaisella tavalla. Kun ikäihmisten määrä lisääntyy ja erilaisen tuen tarpeet kasvavat, huoleni on, miten yksi diakonian viranhaltija jaksaa ja pystyy vastaamaan kaikkeen tuen tarpeeseen. Pidänkin tärkeänä, että jatkossa diakoniaa kehitettäisiin niin, että aktiivisia ja osaavia seurakuntalaisia otettaisiin yhä vahvemmin mukaan kantamaan vastuuta diakoniasta. Emme voi ulkoistaa lähimmäisenrakkautta diakonille, vaikka hän onkin taitava. Kirkkojärjestyksessä diakonia määritellään niin, että se kuuluu sekä seurakunnalle yhteisönä että sen jokaiselle jäsenelle, siis sinulle ja minulle (KJ 4:3 §).

Myös kasvatustyö on resursseihin nähden monipuolista. Kasvatustyötä hoitavat lastenohjaaja Katja Ollikainen ja Hannu Keränen. Molemmat pitävät lastenkerhoja sekä Sonkajärvellä että Sukevan taajamassa. Leiriä ja retkiä on paljon, ja seurakunnassa toimiva partio kokoaa varsin paljon nuoria. Haluan kiittää tästä sydämellisesti Hannua. Kasvatustyön kannalta erittäin tärkeitä ovat rippikoulu ja kouluyhteistyö. Pidän tärkeänä, että rippikoulut pyritään toteuttamaan uuden rippikoulusuunnitelman mukaisesti. Myös kouluyhteistyö näyttää toimivan hyvin niin sanotun neljän korin mallin mukaisesti: seurakunta voi tukea kouluja 1) koulun juhlissa, 2) oppilashuollossa, 3) uskonnonopetuksessa sekä 4) kriisitilanteissa. Timo Vainikainen toimii kasvatustyön pappina. Ja hyvin toimiikin.

Lähetystyö on myös hyvin monipuolista. Sen yhtenä lippulaivana on kirpputori, jossa saimme vierailla. Se oli siistissä kunnossa, ja vapaaehtoiset kantavat siitä hienosti vastuuta. Lähetystyön voimasta kertoo helmikuussa Sonkajärvellä järjestettävä rovastikunnallinen lähetyspäivä.

Kiinteistöt, kirkonpalveluskunta ja työyhteisön hyvinvointi

Kiinteistöistä huolehtii kirkonpalveluskunta eli seurauntamestari Mauri Heiskanen, suntio Marja-Liisa Rönkkö ja seurakuntaemännät Tuula Jänis ja Seija Heiskanen, osa heistä toimii osa-aikaisena. Lisäksi Sonkajärven nimettynä seurakuntasihteerinä toimii Iisalmessa Tarja Viertorinne. Heidät lasketaan seurakuntayhtymän työntekijöiksi. Tämä järjestely ei ole aivan yksinkertainen. Monissa yhtymissä keskustellaan siitä, tulisiko seurakuntasihteeri ja kiinteistöjen palveluskunta katsoa yhtymän vai suoraan seurakunnan työntekijöihin kuuluviksi. Olipa järjestely mikä hyvänsä, olennaista on asenne: se, että tahtoo palvella kaikkia ihmisiä ja suorittaa kaikki tehtävät tunnollisesti.

Kiinteistöt ovat pappisasessorin ja lääninrovastin tarkastuksen perusteella asianmukaisessa kunnossa. Kuitenkin seurakuntatalossa on sisäilmaongelmia, joiden ratkaisemiseen Ylä-Savon seurakuntayhtymän kiinteistötoimen on syytä määrätietoisesti puuttua – ellei näin ole jo tapahtunutkin. Sukevalaiset ovat toivoneet Sukevan kirkkoon tai pihalle kunnollisia saniteettitiloja nykyisen ulkohuussin sijaan.

Seurakunnassa on tehty piispantarkastukseen kuuluva itsearviointi ja työhyvinvointikysely työyhteisökonsultti Tiina Åkerfeldtin johdolla. Se osoittaa, että työyhteisön ilmapiiri on kohentunut huomattavasti kolmen-neljän vuoden takaisesta tilanteesta. Tästä pitää antaa suuri tunnustus kirkkoherra Helena Nykäselle. Vielä tarvitaan kuitenkin – teidän oman arvionne mukaan – hienosäätöä esimerkiksi yhteisen suunnittelun, kellokurin ja työyhteisötaitojen kehittämisessä. Siksi tulen esittämään, että jatkatte tätä oikeansuuntaista kehitystä työyhteisökonsultin tukemana.

Seurakunnalla näyttää olevan internet-kotisivut ja facebook käytössä yhtymän ylläpitämällä alustalla. Näiden ajantasainen ylläpito on tärkeää, sillä varsinkin nuoret ja aikuiset saavat tietonsa yhä useammin verkon välityksellä. Näkyykö esimerkiksi monipuolinen musiikkityö seurakunnan kotisivuilla?

Kokonaisuutena seurakunnan toiminta on vireää ja kokoluokassaan monipuolista. Verkostoituminen ja seurakuntalaisten vastuunkanto on toimivaa. Seurakuntalaisten vapaaehtoista panosta tulee jatkossakin tukea ja kehittää.

Luottamushenkilöstö ja yhteistoiminta palkatun henkilöstön kanssa

Seurakunta kuuluu Ylä-Savon seurakuntayhtymään ja sen hallinnosta vastaa 10 hengen seurakuntaneuvosto. Lisäksi Sonkajärvellä on kirkkoherran lisäksi omat edustajansa yhtymän kirkkovaltuustossa ja muissa toimielimissä. Seurakunnassa on neljä johtokuntaa. Tahdon kiittää kaikkia teitä luottamushenkilöitä siitä, että annatte aikanne ja osaamisenne Sonkajärven seurakunnan ja sen jäsenten hyväksi. Seurakuntalaiset odottavat, että luottamushenkilöt osallistuvat aktiivisesti sekä kokouksiin että seurakunnan hengelliseen elämään.

Sekä työntekijät että luottamushenkilöt toivovat enemmän aikaa yhteiselle keskustelulle ja suunnittelulle. Tämä on myönteinen odotus ja se tulee vastaan lähes jokaisessa piispantarkastuksessa. Siksi pidän hyvänä, että seurakunnassa pidetään vuosittain 1-2 työntekijöiden ja luottamushenkilöiden yhteistä kehittämisseminaaria. Tällaisessa paineettomassa keskustelussa voidaan piirtää yhteistä tilannekuvaa, etsiä tulevaisuuden painopisteitä, kirkastaa yhteistä työnäkyä ja vahvistaa keskinäistä yhteyttä.

Luottamushenkilöiden lisäksi seurakuntaan tarvitaan myös jatkuvasti vapaaehtoisia. Saksankielessä vapaaehtoisista käytetään kaunista termiä ”Ehrenamtliche”, joka tulee sanoista ”kunnia” ja ”viranhaltija”. Sonkajärveläisissä on hyvin paljon halua kantaa vapaaehtoisena vastuuta seurakunnasta.

Toivoisin kuitenkin, että seurakunnassa mietittäisiin vieläkin tarkemmin rakenteita, jotka palvelevat ja tukevat vapaaehtoisten kutsumista seurakunnan toimintaan. Mitkä ovat ne tehtävät, joihin kutsutaan? Miten se voisi yhdistää kaikkia työntekijöitä ja luottamushenkilöitä? Miten seurakuntalaisia käytetään jumalanpalveluksessa, diakoniassa, kasvatuksessa tai vaikkapa sielunhoidossa ja lähetyksessä?  Kuka huolehtii perehdyttämistä? Miten kutsutaan, miten palkitaan? Voisiko vaikkapa jokaisen syyskuun ensimmäinen sunnuntai olla vapaaehtoisten kirkkopyhä, jolloin seurakuntalaisia kutsutaan suunnittelemaan ja toteuttamaan messu, jonka jälkeen kutsutaan mukaan entisiä ja uusia seurakuntalaisia erilaisiin tehtäviin? Tuohon aikaan osuu esimerkiksi 14. sunnuntai helluntaista, ”lähimmäisyyden sunnuntai”, jolloin luetaan evankeliumi Laupiaasta samarialaisesta.

Talous, hallinto ja tulevaisuus

Olen aloittanut toiminnasta, koska se on tärkeintä; talouden ja hallinnon tulee palvella toimintaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että talouden hoito olisi toisarvoista ja hallinto yhdentekevää. Talous ja hallinto on hoidettava hyvin juuri sen takia, että se voisi tukea seurakunnan hengellisen perustehtävän toteuttamista.

Sonkajärven seurakunnan toiminnan haasteet koskevat vireän toiminnan sopeuttamista niukkeneviin resursseihin.

Sonkajärven seurakunta kuuluu siis Ylä-Savon seurakuntayhtymään. Mielestäni tämä on erinomaisen hyvä asia. Vaikka yhtymän ja seurakuntien yhteistoiminta kaipaa varmasti vielä hienosääntöä, silti perusratkaisu on toimiva myös Sonkajärven kannalta. Yhtymän sisällä seurakunta voi säilyä itsenäisenä ja keskittyä hallinnon sijasta toimintaan, hengelliseen perustyöhön. Samalla se saa yhtymästä tarvittavat tukipalvelut: sieltä järjestetään henkilöstöhallinto sekä kiinteistöjen ja hautausmaiden hoito. Yhtymää ei kannata moittia senkään takia, että Sonkajärven seurakunta on tavallaan sen yksi pääomistaja muiden seurakuntien kanssa. Sitä paitsi Ylä-Savon yhtymä on huomattavan kevyt ja kustannustehokas, kun sitä verrataan vanhoihin lihaviin yhtymiin.

Sanon tämän siksi, että havaintojeni mukaan Sonkajärveä on aiemmin pidetty jonkinlaisena yhtymän ”mustana lampaana.” Pidän hyvänä, että kirkkoherra ja seurakunnan edustajat yhtymässä huolehtivat siitä, että nämä ajat jäävät lopullisesti taakse. Samassa veneessä ollaan. Se on ihan hyvä vene, ja sitä pitää soutaa samaan suuntaan. Yhteiset rajapinnat kaipaavat vielä kehittämistä – esimerkiksi yhtymästä varataan hautausvuoroja papeille liian tiukalla aikataululla – mutta perusratkaisu toimii.

Seurakuntayhtymä on tehnyt vuoden 2011 perustamisen jälkeen vain yhden ylijäämäisen tuloksen. Viime vuoden tuloksenkin piti olla 482.000 euron alijäämäinen. Tapahtui kuitenkin onnellinen onnettomuus: muun muassa kiinteistöjen myynnin, kiky-sopimuksen ja valtionvarainministeriön aiempien laskuvirheiden takia tulos kääntyi noin 410.000 euroa ylijäämäiseksi. Tästä voimme olla iloisia. Mutta uskokaa minua ja uskokaa oman yhtymänne parhaimpia asiantuntijoita: tämmöisen iloisen ihmeen ja onnellisen onnettomuuden varaan talouden suunnittelua ei voida rakentaa. Sopeuttamistoimia tarvitaan jatkossa jokaisessa seurakunnassa, myös Sonkajärvellä.

Lääninrovasti Arto Penttinen kuvasi kolme syytä osuvasti: poismuutto on suurempaa kuin sisäänmuutto, kuolleiden määrä on suurempi kuin syntyvien määrä ja kirkosta eronneiden määrä on suurempi kuin kirkkoon liittyneiden määrä – vaikka eroaminen ei ole täällä muoti-ilmiö, kuten etelässä. Tulot vähenevät, mutta palkat ja kiinteistökulut nousevat. Kirkollisveroa on jo korotettu, se tie on käyty loppuun, ja toimintamäärärahatkin on viety minimiin.

Siksi on välttämätöntä, että myös Sonkajärven seurakunta osallistuu sopeuttamistalkoisiin yhtymässä sovitun raamin mukaisesti.

Jos henkilötyövuosia on vähennettävä 1,5 vuoteen 2020 mennessä, niin silloin on toimittava niin, vaikka se ei ole hauskaa. Kivuliaaksi asian tekee, että ”henkilötyövuosi” ei ole mikään abstrakti olio, vaan sillä on aina ihmisen, siis seurakunnan työntekijän kasvot, myös täällä Sonkajärvellä. Tämä asia on herättänyt jonkin verran levottomuutta seurakunnan työntekijöiden keskellä, ja vaikuttanut myös jaksamiseen. Minusta se on ymmärrettävää ja luonnollista. Olisi outoa, jos asia olisi toisin. Kokonaisuuteen vaikuttaa se, että osa työntekijöistä voi olla eläköitymässä seuraavan kolmen vuoden aikana.

Yhteinen strategia eli tulevaisuussuunnitelma tarvitaan

Kaiken tämän jälkeen kuulostaa ehkä oudolta sanoa, että kirkkomme kuuluu yhä maailman rikkaimpiin, kun sitä verrataan moniin muihin kirkkoihin Suomessa ja kansainvälisesti. Sonkajärven seurakunnalla on käytettävissä yhä huomattava summa hengellisen perustehtävän hoitamiseen.

Siksi pidän välttämättömänä, että Sonkajärven seurakunta laatii itselleen strategian eli siviilikielellä tulevaisuussuunnitelman. Tämä on mielestäni piispantarkastuksen tärkein johtopäätös.

Tulevaisuussuunnitelmassa on hyvä sopia toiminnan painopisteistä, siis siitä, miten jumalanpalvelus, kasvatus, diakonia ja lähetys tulevaisuudessa järjestetään. Samalla siinä seurakunta voi itse ilmaista, millaisella henkilöstöllä se haluaa toimia ja miten kiinteistöjä käytetään – luonnollisesti näihin vaikuttavat myös seurakuntayhtymän päätökset. Päätöksentekoon ei voi lähteä suoraan, vaan se edellyttää huolellista arvioita siitä, millaisia muutoksia toimintaympäristössä on tapahtumassa.

Olen tietoinen, että yhtymässä on oma strategia. Se ei estä sitä, että paikallisseurakunta tekee itselleen oman strategian. Onhan kirkkolainsäädännön mukaan seurakunta isäntä ja seurakuntayhtymä seurakuntien palvelija.

Erityisen tärkeää on sopia siitä, kuinka jumalanpalveluksesta voi tulla entistä enemmän seurakunnan kaikkia työaloja ja kaikkia seurakuntalaisia yhdistävä asia. Lisäksi on tärkeää sopia rakenteista, jotka vahvistavat vapaaehtoisten vastuuta seurakunnan toiminnassa.

Tulevaisuussuunnitelmassa on tarkoituksenmukaista sopia myös, minkä verran toimintaa järjestetään Sonkajärven ja minkä verran Sukevan taajamassa. Mikä osa tästä toiminnasta järjestetään palkatun henkilöstön toimesta ja mistä vastaavat seurakuntalaiset itse?

Tästä puhuttiin paljon tarkastuksen yhteydessä. Tein kolme havaintoa. Ensiksi sukevalaiset toivovat, että seurakunta järjestää toimintaa myös Sukevalla – ja tämä on myönteinen odotus. Toiseksi syntyi vaikutelma, että paljon järjestetään jo nyt, mutta siitä ei olla kovin hyvin tietoisia. Kolmanneksi työnjohdon ja työntekijöiden jaksamisen näkökulmasta toimintaa Sukevalla pitäisi pikemminkin vähentää kuin lisätä.

Haasteellisuudesta huolimatta uskon, että kyse ei ole ympyrän neliöinnistä, vaan että tämä yhtälö on ratkaistavissa myönteisesti. Pidän hyvänä, että Sukevalla järjestetään vielä ainakin yksi sukevalaisten kuuleminen. Sen jälkeen seurakuntaneuvosto päättää, mitkä asiat se järjestää palkatun henkilöstön puolesta säännöllisesti ja mistä asioista huolehtivat seurakuntalaiset itse.

Minulle on kerrottu, että jumalanpalveluksen järjestäminen joka sunnuntai Sukevalla voi olla haasteellista. Joidenkin mielestä se voisi olla esimerkiksi joka toinen viikko. Tämän ongelma on se, että ihmiset eivät ajattele toimintaa kahden viikon eivätkä edes kuukauden jaksoissa, vaan viikon ja vuoden jaksoissa: kerran viikossa tai kerran vuodessa. Seurakunta päättäköön kuulemisten jälkeen itse, kuinka usein Sukevalla messu tai sanajumalanpalvelus järjestetään. Pääasia, että se on säännöllistä, ennakoitavaa ja yleisesti tiedossa. Sukevalaisilta tämä edellyttää, että seurakuntalaiset myös osallistuvat jumalanpalvelukseen. Ei niitä messuja seinille kannata järjestää. Sukevan kirkko on kaunis, mutta sen paras kaunistus ovat seurakuntalaiset, siis ihmiset.

Kehittämistehtävät

Lopuksi annan Sonkajärven seurakunnan työn tukemiseksi muutamia kehittämistehtäviä kirkkojärjestyksen 18. luvun 7 §:ssä mainitussa tarkoituksessa. Ne perustuvat seurakunnan itsearvioon, yhteisiin keskusteluihin, lääninrovastin ja pappisasessorin muistioon sekä omiin havaintoihini.

1. Seurakunta jakaa a) piispan päätöslausunnon sekä b) pappisasessorin ja lääninrovastin tarkastusmuistion työntekijöille ja luottamushenkilöille, jotka käyvät niiden pohjalta avoimen keskustelun piispantarkastuksesta. Tämä on hyvä hoitaa kahden kuukauden sisällä.
2. Seurakunta laatii oman, nimenomaan Sonkajärven seurakunnan strategian eli tulevaisuussuunnitelman. Se valmistellaan yhdessä työntekijöiden ja luottamushenkilöiden – ja mikäli mahdollista, seurakuntalaisten kanssa – ja sen hyväksyy seurakuntaneuvosto. Siinä seurakunta päättää toiminnan painopisteistä. Se voi myös ottaa kantaa henkilöstön määrään, kiinteistöjen käyttöön ja muihin asioihin, jotka edellyttävät yhteistoimintaa Ylä-Savon seurakuntayhtymän kanssa. Tärkeää on keskittyä erityisesti jumalanpalveluselämän yhteisöllisen luonteen ja vapaaehtoistyön vahvistamiseen. On myös hyvä sopia sukevalaisia kuunnellen, minkä verran toimintaa järjestetään Sukevalla palkatun henkilöstön puolesta ja minkä verran vapaaehtoisvoimin. Hyväksymisen jälkeen kaikki sitoutuvat yhdessä tulevaisuussuunnitelmaan. 
3. Seurakunta jatkaa työyhteisön kehittämistä ulkopuolisen konsultin tuella erillisen muistion pohjalta.
4. Seurakuntayhtymä ryhtyy toimiin Sonkajärven seurakuntatalon sisäilmaongelmien selvittämiseksi ja korjaamiseksi, mikäli tätä ei ole jo tehty.

Lääninrovasti Arto Penttinen vastaa jälkitarkastuksesta vuoden kuluessa tästä päivästä lukien.

Haluan kiittää teitä kaikkia. Mutta aivan erityisesti haluan kiittää Sonkajärven seurakuntaa monipuolisesta nuorisotyöstä, joka tunnetaan hiippakunnassa ja kuuluu hiippakunnan parhaimmistoon. Erityinen ansio siitä kuluu nuorisotyönohjaaja Hannu Keräselle.

Toiseksi haluan kiittää tämän laivan kipparia, kirkkoherra Helena Nykästä. Hän on johtanut sekä kuulemamme palautteen että käyttämiemme mittarien mukaan Sonkajärven seurakunnan aivan uudelle tasolle monessa asiassa.

Lopuksi on hyvä muistaa, mitä merkitsee usko ja luottamus Jumalaan seurakunnan kehittämistyössä. Raamatussa sanotaan: ”Jos Herra ei huonetta rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa.” Kristus sanoo: ”Ilman minua te ette voi mitään.” Tämä tekee meidät nöyriksi: se muistuttaa, että meidän työmme on Jumalan työtä ja yksin hänen siunauksensa varassa. Ilman häntä työmme on turhaa.

Toisaalta se tekee myös iloiseksi julistamalla sitä, että meidän inhimilliset puutteemme, vikamme ja kompuroimisemme eivät estä Jumalan työtä. Hän on luonut jokaisen ihmisen ja sydämemme on levoton kunnes se löytää levon Jumalassa. Kristus on luvannut olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti. Siksi ei tarvitse uuvuttaa itseään, ei ajautua epätoivoon eikä tuhlata aikaa kiistelyyn pikkuasioista. Riittää kun sanomme Psalmin sanoin: hyvä Jumala, katso alas taivaasta ja ota hoitaaksesi tämä viinipuu, suojaa se, minkä sinun oikea kätesi istutti (Ps. 80:15). Muista omaa lupaustasi. Tässä me olemme, annamme itsemme sinun käyttöösi, näytä voimasi, anna apusi, tee sinä itse työtäsi meidän kauttamme.

Herra olkoon teidän kanssanne.

Kuopiossa 28. päivänä tammikuuta 2018

Jari Jolkkonen

Kuopion hiippakunnan piispa