
Diakonia
Diakoniatyön toiminta-ajatus on kristillisestä uskosta avautuva lähimmäisen rakkaus.
Diakonian tehtävänä on etsiä, lievittää ja poistaa ihmisten hätää ja kärsimystä. Sen tavoitteena on parantaa ja eheyttää ihmistä yksilönä ja yhteisössä ja selviytymään vaikeuksienkin keskellä. Sinulla on mahdollisuus tulla diakoniatyöntekijän vastaanotolle tai soittaa ja sopia tapaamisajasta tai kotikäynnistä. Olet tervetullut myös järjestämäämme ryhmätoimintaan. Työntekijää sitoo vaitiolovelvollisuus. Häntä voi pyytää myös tulemaan kotiin. Sonkajärven seurakunnassa on diakonian työntekijänä diakonissa Airi Nousiainen. Apua seurakunnastaSeurakunta ja monet kirkon ylläpitämät palvelut ovat sinua varten myös vaikeassa elämäntilanteessa.Tarjolla olevista mahdollisuuksista voit kysyä seurakunnasta, esimerkiksi diakoniatyöntekijältä tai papilta. Apu on maksutonta, ellei toisin mainita. Työntekijää sitoo vaitiolovelvollisuus. Häntä voi pyytää myös tulemaan kotiin. Kirkon Internet-sivuilta löytyvät seurakuntien osoitetiedot, puhelinnumerot ja kotisivulinkit. Kirkkoon voi jättää esirukouspyynnön, mikäli toivot että sinulle läheisen asian puolesta rukoillaan jumalanpalveluksessa. Nuorten kysymyksiä varten seurakunnissa on nuorisotyöntekijöitä ja -pappeja. Heihin voivat myös vanhemmat ottaa yhteyttä kasvatuskysymyksissä. Vaikeuksissa tai syrjäytymisvaarassa olevia nuoria tukevat erityisnuorisotyöntekijät avustajineen. Heitä on ainakin suurimmilla paikkakunnilla. Palveleva puhelin voi auttaa, kun tunnet tarvetta puhua toisen ihmisen kanssa tai mieltäsi ahdistaa. Palvelevaan puhelimeen voit soittaa nimettömänä ja luottamuksellisesti. Perheasiain neuvottelukeskuksista voi hakea apua perhe- ja parisuhteen ongelmiin sekä muihin ihmissuhdevaikeuksiin. Kuopion seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksella (Suokatu 22 A 5, Kuopio) on vastaanotto yläsavolaisia varten Iisalmessa (Ilvolankatu 14b) kahtena päivänä kuukaudessa. Vastaanotto on joka toinen tiistai klo 8.00–16.00. Vastaanottoa hoitaa perheneuvoja Irene Venejärvi. Asiakkaaksi hakeutuminen: vastaanottosihteeri puh. 040 4848 480, puhelinajat ma klo 12–14 ja ti–pe klo 9–11. |
|||||||||||||||||
|
|